*

ilarikiema

Hetero-Norma ja hiusten valikoiva muisti

Sofi Oksasen uutuus Norma (Like 2015) on mainio romaani erilaisuudesta ja  reproduktiosta.

 

Teollisuusmaissa yläluokka, hyvin toimeentuleva keskiluokka sekä tavallisuuden tavoittelijat haluavat lisääntyä ja ovat valmiit siitä tarvittaessa maksamaan. Heille sijaissynnytys maailmassa voi olla halpa vaihtoehto -  ”Veneenikin maksoi enemmän”, kuten romaanissa sanoo espoolainen miesasiakas.

 

Lisääntymistä sitä vastoin karttavat ja kammoksuvat ne tarinan peruuttamattoman erilaiset päähenkilöt, joiden erilaisuutta ei vallitsevan todellisuuskäsityksen ja ontologian valossa oikeasti ole olemassa.

 

Normaliinille on jätetty ohje ja varoitus:

”Sinulle voisi käydä samalla tavalla kuin Helenalle, mikäli salaisuutesi paljastuisi tai saisit lapsia, samanlaisia kuin sinä. Elämäsi riskit eivät liity vain siihen, että jäätyäsi kiinni joutuisit kauneusteollisuuden rattaisiin ja että liikemiehien, sijoittajien, tutkijoiden ja lääkärien lauma säntäisi silloin perääsi. Hiustesi arvaamaton käyttäytyminen on se varsinainen uhka.” (2015, 137.)

 

Normaalius on edellytys reproduktiolle. Norman pitäisi norma/alistua voidakseen lisääntyä biologisesti.  Kysymyksenasettelu on ajankohtainen ajatellen myös lgbt-liikkeiden nykyistä normatiivista käännettä ja lesbojen baby boomia, vaikka lesboilla sijaissynnytysten tarve onkin vähäisempi. Norma-kirjassa homoaktiivi tai taustalla vilahtava homopari eivät vaikuta  globaaliin talouteen siten kuin he itse varmaan haluaisivat uskoa vaikuttavansa. Länsimaisen kulutusyhteiskunnan sisällä se, että lesbo- tai homoparit voivat tavalla tai toisella hankkia lapsia, ikään kuin rikkoo kaksijakoista sukupuolieroa, mutta tarinassa lapsen hankkiminen maailmalta sijaissynnytyksen kautta päinvastoin ruokkii räikeätä naisten riistoa.

Hetero-Norma purkaa heteronormatiivisuutta tekemällä näkyviksi niitä normeja, jotka määrittävät sen mitä kulloinkin pidetään todellisena ja mitä ei.  Judith Butlerin mukaan tässä on fantasian kriittinen mahdollisuus:

 

“The critical promise of fantasy, when and where it exists, is to challenge the contingent limits of what will and will not be called reality. [--]

They make us not only question what is real, and what “must” be, but they also show us how the norms that govern contemporary notions of reality can be questioned and how new modes of reality can become instituted.” (Butler 2004, 29.)

 

Visuaalisessa todellisuudessa, kuten mainos- tai some-kuvastoissa jonkun ihmisen tukka voi hyvinkin pidentyä päivässä vaikka metrillä. ”Sinulla/hänellä on ihanat hiukset” on tällöin sosiaalisessa todellisuudessa aivan järkevä lause niin kauan, kun ei kysytä kehen ihmiseen ne oikeasti kuuluvat eikä väitetä niitä tässä mielessä omiksi.

 

Vaikka toimijat eivät todellisuudessa suoltaisi omasta päästään mielettömiä määriä juuri tukkaa ja hiusmassaa, oman biologisen taikka muun produktiivisuuden hallinta voi olla vähintäänkin haasteellista. Globaalin kapitalismin reproduktiivinen logiikka edellyttää tuottavalta toimijalta normaaliutta, jotta tämä voisi esiintyä oman tuottavuutensa haltijana.  Kirjassa lausutaan eksplisiittisesti, että tuo reproduktiivinen logiikka on aina patriarkaalinen: Naiset tuottavat mutta miehet vievät aina hyödyt. Tämä väistämättömyys ei välttämättä täysin vastaa teoksen tapahtumakulkuja, kuten esimerkiksi riistäjämiehen venäläisen vaimon osuutta ja ajatuksia.

 

Norma-linjan erilaisuus, jota ei vallitsevan todellisuuskäsityksen ja ontologian valossa ole oikeasti olemassa, kiinnittyy tarinassa yhteiskunnalliseen todellisuuteen eri ulottuvuuksilla: Toisaalta ajassa taaksepäin omaan sukulinjaan ja menneen hämärään suomalaisella maaseudulla tai Amurin työläiskorttelien kurjuudessa hävityn sisällissodan jälkeen;  toisaalta ajantasaisesti ja horisontaalisesti koko maailmaan ja globaaliin talouteen Nigerian lapsifarmeilla ja Thaimaan klinikoilla. Ulottuvuudet kytkeytyvät toisiinsa täysin epäuskottavasti ja siis mestarillisesti.

 

Tarinan erityisen negatiivisesti kuvattu riistäjämies Max, ex-Markku Lamberg hallinnoi klaaniaan ja haarukoi omissa pohdinnoissaan mahdollisia vihollisia ja juonia oikean suuntaisesti mutta tulkitsee havaintonsa ja oivalluksensa oman maailmansa mukaisesti: Tällöin hänelle ”ukrainalaiset” on tietysti oikeasti olemassa, mutta sitä, mitä tarinassa hänen lähellään tai Kallion ullakkokomerossa on, ei tietenkään ole olemassa. Vallan haltija menee harhaan.  

 

Hiusten maaginen voima pääsee lähemmäs totuutta ja asioiden alkuperää. Romaanin alkupuolella kerrotaan, että ”Hän oli irrottanut laukusta vuoren siltä varalta, että sen taakse olisi luiskahtanut jotain – ei mitään, vain vanhoja kuitteja, nuhjaantunutta laastaria, jokaisen naisen käsilaukusta löytyvää rojua” (Oksanen 2015, 29-30).

 

Tarinan loppupuolella Norma itse muistaa tapauksen: ”Ja samassa se iski, voimakas hajumuisto. Äidin käsilaukku, jonkin vuorin Norma oli repinyt etsiessään äidin viimeistä viestiä. Vetoketjuun takertunut skandinaavin hius. Ei mahdollisuuksia saada lapsia, paljon greippimehua, liikaa disperiiniä, klassisia kotikonsteja lapsettomuuteen.” (2015, 255).

 

Kyseessä on tietysti sama käsilaukku. Norman oma muisto, voimakas hajumuisto tuottaa perinteisesti oikeana pidetyn ja täsmällisemmän taivutustyypin, kun ulkopuolisen tarinankertojan esittämä vuori-substantiivin taivutusmuoto on taas (Kielitoimiston mukaan) yleiskieleen myöhemmin hyväksytty ja altis virhetulkinnoille. Tämä tahallinen ”väärin” kirjoittaminen on mestarillinen tyylikeino rikkoa fiktion ja toden rajaa, joskaan tuo ei siirtyne millekään muulle kielelle.

 

Oksasen Norma on vahvasti feministinen teos, mutta samalla se voi olla vaikea pala suomalaisille feministeille ja erityisesti pohjoismaista akateemista feminismiä ja tasa-arvopolitiikkaa dominoivalle sosiaalisten kiihkoilijoiden koulukunnalle. Teoksessa toimijat eivät selvästikään tavoittele tärkeimpänä päämääränään yhteiskunnallista tunnustusta pyrkimällä olemaan mahdollisimman normaaleja, kuten sosiaalisten kiihkoilijoiden mukaan välttämätöntä ja ihmisolemuksen mukaista olisi. Filosofian historian kannalta sosiaalisten kiihkoilijoiden koulukunta voidaan ankkuroida Hegelin Hengen fenomenologian tunnustuksen/tunnistamisen (Anerkennung) käsitteen kojévelaiseen, feministiseen tulkintaan. Akatemiaprofessori Tuija Pulkkinen on huomauttanut, että ”Ihmisen tärkein ominaisuus on Hegelin kojévelaisen tulkinnan mukaan halu saada osakseen sosiaalista tunnustusta. Tämän uudelleenkuvauksen tuloksena Hegelin valtava ontologis-epistemologinen hengen itsensä tunnistamisen prosessi kutistuu teoriaksi universaalin ihmisen ominaispiirteistä.” (Pulkkinen 2012, 169.)

 

Hegelin Hengen fenomenologian ontologisen lukutavan valossa tulkittuna siveellinen henki (der sittliche Geist) tunnistaa Norman tukan kautta itsensä ulkopuolisessa olevaisessa. Henki kuiskii tämän itsensä tunnistamisen tuloksia Norma-tietoisuudelle, ehkä sen takia että korva on niin kiinteässä yhteydessä tukkaan – ainakin jos sitä on niin runsaasti kuin romaanihenkilön tapauksessa.

 

Henkien erojen ja lajien kannalta olisi oikeaoppisempaa puhua absoluuttisesta hengestä. Siveellinen henki on kuitenkin kirja-arvostelussa osuva, koska Norma-hiusten henki on juuri tässä suhteessa, käsitteen arkikielisessä merkityksessä, valikoiva raportoinnissaan. Hiusten siveellinen henki raportoi tarkoin esimerkiksi metroasemilla ohikulkevien ihmisten kemiallisesta ja lääkinnällisestä tilasta mutta ei niinkään Norman omasta intiimistä aistimuksellisuudesta.

 

Romaanin lähes lopussa

”Norma nojasi ovenpieleen ja tuijotti hävitystä. (--) Sohvalla lekotteli puntteja ja niistä erotti vieraan sävyn, lemmenpunaisen. (--)

  • Et taida muistaa.

  • Olen pahoillani.

  • Ei syytä.”

(Oksanen 2015, 282.)

 

Tässäkin suhteessa Sofi Oksanen muistuttaa 1800-luvun suuria venäläisiä mestareita, jotka osasivat kuvata naisten asuja, kampauksia ja tanssiaisia mutta jotka jättivät aistimuksellisesta kuvauksestaan jatko- ja välivaiheet kolmen pisteen varaan…

  

 

Kirjallisuus

 

Butler, Judith (2004): Undoing Gender. Routledge: New York and London.

 

Oksanen, Sofi (2015): Norma. Like: Helsinki.

 

Pulkkinen, Tuija (2012): ”Hegelin innoittama feministinen teoria”. Teoksessa Lindberg, Susanna (toim.): Johdatus Hegelin Hengen fenomenologiaan. Gaudeamus: Helsinki.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset